Ei pelkkää vaaleanpunaista pentuhattaraa

Vaikka kissanpennut ovat suloisia ja niiden kasvua on ihana seurata, vapaaehtoistyö pentujen parissa ei ole ollut mitään ilakointia ja hurraamista. Olemme paljon lohduttautuneet sillä, että ainakin näille kissoille on tarjottu paremmat mahdollisuudet, kun ne ovat päässeet sijaiskoteihimme. Kuolleisuus olisi varmasti ollut paljon suurempaa ja kivuliaampaa, jos kissat olisivat jääneet luonnon armoille.

Toukokuussa Dewin sijaiskoteihin tuli uusia kissoja, joista yhteensä seitsemän oli tiineenä.
19.5. Astrid di Vemo synnytti viisi pentua: Peppi, Mio, Birk, Korppu ja Eemeli.
20.5. Ruska synnytti: ainut pentu, Halla, ei selvinnyt.
24.5. Elli van Pikikselle tehtiin sektio. Valle selvisi, Allu, Vellu ja Illu menehtyivät.
26.5. Claire synnytti kaksi pentua: Jamie ja Angus.
27.5. Rage synnytti kaksi pentua: Loki ja Lilith.
1.6. Omena van Pikis synnytti kolme pentua: Luuna, Samo ja Hava.
25.6. Orvokki synnytti kolme pentua, joista Kuisma menehtyi ja Kielo ja Rölli selvisivät.

Kesäkuussa sijaiskoteihin tuli lisää, ulos syntyneitä, pentuja van Pikis -populaatiosta. Pentujen syntymäpäivistä on vain arviot:
Noin 20.5. syntyneet kolme orpopentua: Venla, Pinja ja Iitu.
Noin 25.5. syntyneet Scarlet van Pikiksen pennut: Minette, Aurora, Nelly ja Poppius.

Ruskan pentu Halla menehtyi synnytyksessä.

Synnytyskomplikaatioita

Ruskalla oli vaikea synnytys ja ainut pentu, Halla, kuoli jo synnytyksessä. Pentu juuttui synnytyskanavaan todennäköisesti siksi, että vain yhden pennun synnyttäminen kissalle on haastavaa, ja stimulaatiota oli liian vähän.

Elli van Pikikselle tuli synnytyskomplikaatioita, minkä takia päädyttiin sektioon. Ellin pennuista vain Valle selvisi ja kolme muuta – Allu, Vellu ja Illu – menehtyivät. Tarve sektiolle ei tullut yllätyksenä, sillä Ellin syöminen oli ollut jo pidempään heikohkoa: se söi vain ihmisen avustuksella.

Orvokin viimeinen pentu syntyi kuolleena, minkä takia emo myös hylkäsi pentunsa välittömästi. Kuismaa yritettiin elvyttää siinä onnistumatta. Yhteensä siis jo synnytyksissä menehtyi viisi pentua.

Elli van Pikiksen menehtyneet pennut: Allu, Vellu ja Illu

Kriisejä emojen kanssa

Elli van Pikis oli heikossa hapessa syömättömyyden, suoliston toimimattomuuden ja sektion takia. Valle sai varaemon Astridista ja sisarukset viikkoa vanhemmista pennuista. Ellin ruokahalu ei palannut. Todennäköisesti pitkään kestänyt aliravitsemus oli jo vaurioittanut sisäelimiäkin, mikä taas oli syynä siihen, ettei Ellillä ollut enää nälkä. Lopulta Elli päästettiin ajasta ikuisuuteen.

Elli van Pikis oli vaikeataustaisesta populaatiosta. Tiineenä emon olisi ehdottoman tärkeää syödä laadukasta ruokaa ja paljon, mutta Elli oli aliravittu ja menettänyt ruokahalunsa. Pitkään jatkuvan syömättömyyden ja suoliston toimimattomuuden takia Elli päästettiin sektion jälkeen ajasta ikuisuuteen.

Scarlet-emo ja tämän neljä pentua saatiin sisätiloihin pentujen ollessa kolmeviikkoisia. Heti alkuun huomattiin Scarletin pitkäkarvaisen turkin huopaantuneen niin pahasti, että sen iho oli monesta kohtaa revennyt. Yksi haava oli niin tulehtunut, että se nostatti Scarletille kuumeen, ja emo sai antibiootit.

Pitkäkarvaisen Scarlet van Pikiksen turkki oli niin pahasti huopunut ja takkuuntunut, että se oli rikkonut ihoakin. 

Astrid synnytti viisi pentuaan vain 7 kuukauden ikäisenä ja otti vielä hienosti hoivakseen ottolapsi Vallen. Astrid alkoi oireilla läähättämällä, mikä sinäänsä ei ole vaarallista: kissa voi läähättää, kun sillä on kuuma, tai kun esimerkiksi se imettää kuutta pentua, jotka kirjaimellisesti imevät siitä energiaa itseensä. Läähätyksen pitkittyessä lääkäri epäili eklampsiaa eli kalkkivajausta. Astridia lähdettiin hoitamaan kalkkilisällä, ja se näytti auttavan, kunnes annosta pienennettiin ja helteet tulivat. Läähätys palasi, pahempana kuin aiemmin.

Astrid kiidätettiin eläinlääkäriin, sillä tiimissä alkoi herätä epäilyjä sydänoireista. Kukaan ei kuitenkaan osannut edes epäillä, miten vakava tilanne oli: Astrid oli kuitenkin viimeiseen asti ruokkinut ja hoivannut kuutta pentuaan, eikä ollut oireillut mitenkään muutoin.

Astridilla oli kuumetta, ja todennäköisimpänä vaihtoehtona pidettiin kohtutulehdusta. Kissa oli leikkuupöydällä, kun tiimille soitettiin: kyse ei ollutkaan märkäkohdusta. Mitään ei enää ollut tehtävissä, sillä diagnoosi oli FIP. Vatsakalvontulehdus, joka johtaa aina kissan kuolemaan. Pennut jäivät orvoiksi, Valle jo toista kertaa.

Astrid di Vemo oireili vain läähättämällä. Lopputuloksena emolta löytyi FIP, joka johtaa aina kissan kuolemaan. Sateenkaarisilta kutsui Astridia pentujen ollessa 6-viikkoisia.

Jotkut emot muuttuvat hormonien vaikutuksesta hyvinkin ärhäköiksi synnytyksen jälkeen. Samaan tilaan tuleva ihminen saa monesti sähinää ja murinaa osakseen, ja emo voi jopa hyökkiä ihmistä kohti. Omenasta kuoriutui tällainen hormonihirviö. Se oli hyvin stressaantunut ja puolusti pentuja kovasti. Normaalisti pentuja suositellaan punnitsemaan kerran päivässä, mutta Omenan kanssa näin ei voitu toimia. Se olisi stressaantunut tästä operaatiosta, johon tarvittiin kasa pyyheitä, hitsaushanskoja ja pahvista tehty erotin, jonka avulla pennut saatiin pesästä pois muutamaksi minuutiksi. Omena murisi, sähisi ja maiskutti suutaan stressaantuneena. Koska pennuista näki silmämääräisesti, että ne kasvavat ja voivat hyvin, punnituksista luovuttiin.

Mitä enemmän pennut alkoivat liikkua ja laajentaa reviiriään, sitä hermostuneemmaksi Omena tuli. Erityisesti Omena stressaantui siitä, jos ihminen tuli samaan tilaan, eivätkä pennut olleet "emon hellässä huomassa" vaan seikkailemassa ympäri huonetta. Kun sitten pennuille kasvoivat hampaat, ja ne alkoivat käyttää niitä toisiinsa, pentujen kipuhuudot ja -vinkaisut saivat emon jokaisen vaiston terästäytymään entisestään.

Hyökkiminen jatkui ja lisääntyi sitä mukaa, mitä enemmän pentuja yritettiin sosiaalistaa ja mitä aktiivisempia niistä tuli. Tilanne kärjistyi siihen, kun Omena hyökkäsi saunan ovea päin kahdesti saman päivän aikana. Yleensä näin aggressiivinen käytös johtuu kivusta, joten Omena vietiin eläinlääkäriin. Epäiltiin mm. kohtutulehdusta tai kohtuun jäänyttä syntymätöntä pentua. Fyysistä vikaa ei kuitenkaan löytynyt, ja kissa steriloitiin.

Viikkoa myöhemmin ero oli kuin yöllä ja päivällä. Omena rentoutui. Se murisee hyvin harvakseltaan ihmiselle, maiskutus ja hyökkiminen ovat puolestaan jääneet kokonaan pois. Se kulkee rennosti ihmisen nähden, eikä se hermostu siitä, kun pennut hajaantuvat ympäriinsä.

Omena van Pikiksestä kuoriutui synnytyksen jälkeen stressaantunut ja aggressiivinen emo. Onneksi sen pennut ovat voineet ja kasvaneet hyvin, eikä sijaiskodin tarvinnut stressata emoa koko aikaa esim. lisäruokkimalla pentuja.

Vallen huonot kortit

Valle van Pikis peri Elli-emoltaan huonot kortit: sillä oli heti alkuun silmätulehdus, sitä on pitänyt tukiruokkia ja sen vatsa on ollut usein löysällä. Kun Vallelle kasvoi hampaat, sijaiskoti huomasi Vallen leuan olevan vinossa. Ei tiedetty, olivatko hampaat kasvaneet vinoon ja aiheuttaneet leuan vinoutumisen, vai oliko taustalla jokin suurempi ongelma, joka oli aiheuttanut hampaiden vinoutumisen. Koska Valle oli vain 5-viikkoinen, piti odottaa, että Vallelle tulisi lisää ikää, jotta suuta voitiin operoida. 5-viikkoiselle pennulle pelkkä anestesia olisi ollut jo suuri riski.

Noin 8-viikkoisena Valle vietiin operoitavaksi. Vallella todettiin luojan lykyksi olevan normaali leuka, mutta pennulla on pään luustossa pientä epämuodostumaa. Tämäkään ei ollut tiimille yllätys, koska Valle on van Pikis -populaatiosta. Vallelta poistettiin kaikki maito-kulmahampaat, pari etuhammasta sekä pysyvien alakulmahampaiden aihiot. Ennuste on hyvä.

Valle van Pikis puoliunisena hammasoperaation jälkeen.

Mineten jalka

Minette-pennun toinen takajalka ei toimi. Minette kävi jo muutaman viikon ikäisenä lääkärissä, mutta koska pentu oli niin pieni, jalkaa ei voitu kuvata eikä myöskään operoida vielä mitenkään. Toivoimme, että kyseessä olisi ollut hermoperäinen ongelma, josta olisi päästy tukilastalla ja jumppaamalla, mutta jalkaa ei ole saatu toimimaan. Jalassa kiertää veri, mutta viimeisestä nivelestä alaspäin jalka on veltto. Se ei kuitenkaan Mineten menoa ole haitannut: pentu on pirteä, reipas ja tarpoo eteenpäin jalastaan huolimatta.

Mineten jalka päästiin kuvaamaan pennun ollessa 8-viikkoinen. Tällä hetkellä on todettu, että luustossa ei ole vikaa. Nyt lääkäreillä on pohdinnassa jäykistetäänkö jalka, amputoidaanko se, vai olisiko eettisintä saattaa Minette sateenkaarisillalle. Jalan toimimattomuus vaikeuttaa muun muassa Mineten kiipeilyä ja vessassa asiointia, joten jotain sille on tehtävä. Nyt punnittavana on se, että voidaanko kissalle taata kivuttomuus. Minette on populaatiosta, jossa on tavattu muun muassa pikkuaivojen vajaakehitystä.

Mineten toinen takajalka on veltto viimeisestä nivelestä alaspäin.

Silmä- ja vatsaongelmia

Ei-toivotuilla pennuilla ilmenee usein erilaisia, hoidettavissa olevia, ongelmia. Esimerkiksi niillä esiintyy sisä- ja ulkoloisia, ja niiden suolisto saattaa oireilla herkästi. Erityisesti ulos syntyneillä pennuilla esiintyy paljon silmätulehduksia.

Ulkoa tulleet orpopennut, Venla, Pinja ja Iitu, päädyttiin loukuttamaan ilman emoa. Aktiivimme kävi paikan päällä puhdistamassa pentujen tulehtuneita silmiä, ja niiden emoa yritettiin löytää. Mutta kun silmätulehdukset vain pahenivat, Iitun silmät jopa muurautuivat putsaamisesta huolimatta umpeen, ja kaikki pennut kärsivät rajusta ripulista, pennut otettiin sisätiloihin ilman emoa. Nyt pennut voivat hyvin.

Astridin pentueessa on myös kärsitty ripulista: tätä alkoi esiintyä emon yllättävän poismenon jälkeen. Todennäköisesti pentujen vatsat reagoivat siihen, ettei yhtäkkiä saanetkaan enää emon maitoa ja siitä tulevia vasta-aineita.

Iitu van Pikis kärsi pahasta silmätulehduksesta. Pahimmillaan molemmat silmät olivat muurautuneet umpeen.

- Linda, Dewi ry:n tiedottaja