Osaammeko me ihmiset tulkita kissoja?

Kissa, ihmisen paras ystävä, osa 2

Kissa kommunikoi meille muun muassa ilmeillään, eleillään ja äänellään, mutta kuinka hyvin me ihmiset osaamme tulkita kissojen meille välittämiä sanattomia viestejä? Otetaan selvää!

Me emme ole synnynnäisiä kissakuiskaajia

Ihmiset eivät lähtökohtaisesti tunnu olevan kovinkaan hyviä tunnistamaan kissan tunnetiloja ilmeiden perusteella.

Kissanomistajatkaan eivät automaattisesti ole muita parempia tunnistamaan kissojen ilmeitä ja niiden taustalla vaikuttavia tunnetiloja. Itseasiassa, tutkimuksissa kissanomistajuudella ei havaittu olevan vaikutusta suuntaan tai toiseen. Myöskään henkilön kissahistorialla, kissakokemuksella tai omistamiensa kissojen lukumäärällä ei vaikuttaisi olevan merkitystä hänen kykyynsä tulkita kissan ilmeitä.

Naiset näyttäisivät olevan miehiä taitavampia lukemaan ja tulkitsemaan sekä kissojen, koirien että toisten ihmisten ilmeitä. Ilmiön selittäjäksi on esitetty ensisijaisen hoivaajan hypoteesia. Sen mukaan luonnonvalinta suosii sellaisia hoivaajia, jotka tunnistavat sekä hoivattaviensa negatiiviset että positiiviset tunnetilat ja pystyvät reagoimaan niihin mahdollisimman nopeasti. Tämä luonnonvalinnan suosima ensisijaisen hoivaajan herkkyys tunnistaa hoivattavansa tunnetiloja saattaa mahdollisesti heijastua oman lajin lisäksi myös muiden lajien edustajiin. Naisten on myös havaittu olevan miehiä kiintyneempiä kissoihinsa. 

Mitä syvempää kiintymystä henkilö kokee eläintään kohtaan, sitä taitavampi hän on tulkitsemaan kissan positiivisia tunnetiloja. Samalla syvä kiintymys tosin myös heikentää ihmisen kykyä tunnistaa negatiivisiin tunnetiloihin liittyviä ilmeitä. Vastaava ilmiö on tutkimuksissa havaittu myös koiranomistajilla. 

Ammatillisen osaamisen voidaan puolestaan nähdä parantavan ihmisen kykyä tulkita kissan ilmeitä kautta linjan, sillä eläinlääkärit ja eläintenhoitajat ovat selkeästi keskimääräistä taitavampia tulkitsemaan kissojen ilmeitä ja niihin liittyviä tunnetiloja.

Harva meistä ihmisistä on synnynnäinen kissakuiskaaja, mutta on mahdollista, että sellaiseksi voi opetella tulemaan.

Me kehitämme kissojemme kanssa oman yhteisen ”kielen”

Kissalle tyypillisillä, verrattain hienovaraisilla kasvon ilmeillä on vaikea, ellei mahdoton, kiinnittää ihmisen huomiota. Ihminen ei myöskään ole kovinkaan vastaanottavainen kissan lähettämille hajuviesteille, joten ääni on eittämättä kissan repertuaarista löytyvistä tunneilmaisun keinoista tehokkain. 

Naukumalla kommunikointi perustuu melko pitkälle opittuun käyttäytymiseen. Ihmisen kanssa elävä kissa opettelee yrityksen ja erehdyksen kautta ääntelemään tavalla, joka kiinnittää omistajan huomion parhaiten ja johtaa suurimmalla todennäköisyydellä toivottuun lopputulokseen. Kissa saattaa naukuessaan jopa yrittää imitoida omistajansa ääntä tai puhetta. Ihmisetkin tapaavat puhua lemmikeilleen tietyllä, vain niille kohdistetulle puheelle ominaisella tavalla. Tämän tiiviin vuorovaikutuksen myötä kissalle ja omistajalle näyttäisi kehittyvän oma yhteinen tapa kommunikoida keskenään.

Ihmisen kyky tunnistaa kissan äänensävyjä ei kuitenkaan välttämättä ole yksioikoisen universaali. Kissojen positiivisiin ja negatiivisiin tunnetiloihin liittyviin naukuihin tiedetään liittyvän joitain sellaisia ominaispiirteitä, jotka auttavat ihmistä tunnistamaan erilaisia naukuääniä ja yhdistämään ne oikeisiin tunnetiloihin. Kissanomistajat näyttäisivät pystyvän arvioimaan luotettavasti omien kissojensa naukuäänensävyjen merkityksiä, mutta tuntemattomien kissojen naukumalla välittämät viestit eivät välttämättä aukea heille. 

Yleisellä tasolla ihmiset tuntuvatkin siis erottavan kissojen positiiviset ja negatiiviset äänensävyt toisistaan, mutta syvempi ymmärrys äänensävyjen merkityksistä muodostuu kuitenkin todennäköisesti ennen kaikkea oman kissan ääntelystä yksilökohtaisesti.

Meidän on vaikea tunnistaa kissan kipua

Kissan kipukäyttäytymistä voi olla vaikea havaita. Saatamme kyllä panna merkille kissamme muuttuneen käyttäytymisen, mutta emme välttämättä osaa yhdistää sitä kipuun tai heikentyneeseen elämänlaatuun. 

Sen lisäksi, että kissaa kohtaan koetun kiintymyksen tiedetään heikentävän ihmisen kykyä tunnistaa kissan negatiivisiin tunnetiloihin liittyviä ilmeitä, voi kivun tai muun epämukavuuden aiheuttamat käyttäytymismuutoksetkin olla omistajan näkökulmasta vaikeita tiedostaa.

Suomessa on tutkittu kissan lonkkadysplasiaa. Kyseisen tutkimuksen osana toteutettiin kyselytutkimus, jonka avulla haluttiin selvittää, tunnistavatko omistajat kissojensa kipukäyttäytymisen ja osaavatko he yhdistää havaitsemansa oireet kipuun. 

Tutkimuksen mukaan noin puolet lonkkavikaisten kissojen omistajista oli huomannut muutoksia kissan käytöksessä, mutta esimerkiksi hyppäämisvaikeuksia, vetäytymistä tai lisääntynyttä nukkumista ei pidetty merkkeinä kivusta. Omistajat eivät myöskään kokeneet oireiden heikentävän kissojensa elämänlaatua. Jopa 81,3 % tutkimukseen osallistuneiden ja röntgenkuvien perusteella nivelrikkoisiksi todettujen kissojen omistajista oli kissojensa käytöksen perusteella sitä mieltä, että heidän kissojensa elämänlaatu on hyvä. 

Samansuuntaisia havaintoja tehtiin myös eräässä brittiläisessä raaja-amputoitujen kissojen omistajille teetetyssä kyselytutkimuksessa, jossa omistajat kertoivat havainneensa jalan amputoinnin vaikuttavan kissoihinsa liikkumisen hidastumisena, aktiivisuustason laskemisena ja nopeampana väsymisenä. Saman kyselytutkimuksen mukaan 90 % omistajista oli sitä mieltä, ettei jalan amputointi ole huonontanut kissan elämänlaatua, tai oikeastaan vaikuttanut siihen millään tavalla.

Me ihmiset emme lähtökohtaisesti loista kyvyillämme tulkita kissojen ilmeitä tai eleitä. Emme myöskään välttämättä huomaa viiksekkään ystävämme kokemaa kipua tai osaa yhdistää havaitsemiamme käyttäytymismuutoksia kipuun ja heikentyneeseen elämänlaatuun.

Mutta onko tilanne täysin lohduton? Asiaa ei liene toistaiseksi juurikaan kissoilla tutkittu, mutta esimerkiksi hevosten osalta on saatu lupaavia tuloksia kipuilmeiden tunnistamisen opettamisesta aivan tavallisille hevosenomistajille. Lisäksi meillä näyttäisi olevan melko hyvät edellytykset tulkita omien kissojemme äänensävyjä ja erilaisten naukuäänten merkityksiä, joten tilanne ei ole täysin toivoton.

Ja hei, vaikkei olisikaan synnynnäinen kissakuiskaaja, sellaiseksi voi todennäköisesti opetella tulemaan. 

Entä kissat, osaavatko ne tulkita meidän ihmisten ilmeitä, eleitä ja äänensävyjä? Se selviää seuraavassa osassa!

P.S. Testaa tutkijoiden laatimalla testillä, kuinka hyvin erotat kissan ilmentämät tunnetilat toisistaan! Testi löytyy täältä.

Sari Toivola
Kirjoittaja on eläinten hyvinvointiaiheisiin erikoistunut Art Director ja viestinnän asiantuntija

Lähteet: 

L.C. Dawson, J. Cheal, L. Niel & G. Mason (2019). Humans can identify cats’ affective states from subtle facial expressions. Animal Welfare, Volume 28, Number 4, November 2019, pp. 519-531(13)

Minna Haataja (2013). Suomalaisten rotukissojen röntgenkuvauksella diagnosoitujen lonkkien kasvuhäiriöiden kartoitustutkimus. Eläinlääketieteen lisensiaatintyö

Internationalcatcare.com (2018). Amputation in cats. Julkaistu: 26.7.2018.
https://icatcare.org/advice/amputee-cats/

Nicholas Nicastro & Michael J. Owren (2003). Classification of Domestic Cat (Felis catus) Vocalizations by Naive and Experienced Human Listeners. Journal of Comparative Psychology 2003, Vol. 117, No. 1, 44–52. DOI: 10.1037/0735-7036.117.1.44

Emanuela Prato-Previde, Simona Cannas, Clara Palestrini, Sara Ingraffia, Monica Battini, Luca Andrea Ludovico, Stavros Ntalampiras, Giorgio Presti & Silvana Mattiello 3 (2020). What’s in a Meow? A Study on Human Classification and Interpretation of Domestic Cat Vocalizations. Animals 2020, 10, 2390; doi:10.3390/ani10122390

R. Price, S.J. Dyson, D.S. Gardner & J.H. Kydd (n.d.)
Can horse owners be trained to evaluate facial expressions in photographs of ridden horses

Schötz, Susanne & van de Weijer, Joost. (2014). A Study of Human Perception of Intonation in Domestic Cat Meows. Proceedings of the International Conference on Speech Prosody. 10.21437/SpeechProsody.2014-163.